Kuvat syntyvät kuvista

Akseli Gallen-Kallela oli yrittänyt hahmotella Kalevalaan perustuvaa Kullervon sotaanlähtö -aihetta jo useissa luonnoksissa, kun hän Italian matkallaan näki Sienan Palazzo Publicossa Simone Martinin seinämaalaukset 1300-luvulta. Hän oli erityisen vaikuttunut näissä freskoissa esiintyvästä ratsastajasta. Niinpä suomalaiskansallisesti koristeltuun loimeen puettu valkoinen rotuhevonen askeltaa italialaistyylisessä freskossa sienalaiseen tahtiin.

Akseli Gallen-Kallela: Kullervon sotaanlähtö 1901

Simone Martini: Maestà, 1315

Tietääkseni Gallen-Kallelaa ei syytetty kopioinnista. Eikä olisi voitukaan syyttää, sillä kopio on täsmällinen jäljennös jostakin teoksesta. Gallen-Kallela muunsi esikuvaa.

Kuvataiteen ja visuaalisen kulttuurin historia osoittaa, että kuvat syntyvät aina toisista kuvista. Vaikutteet risteilevät eri tavoilla, suoraan ja epäsuorasti, ja siksi näille tavoille on annettu eri nimiä. Koska olen taidekasvattaja, listaan ne tähän:

Pastissi eli mukaelma jäljittelee tarkoituksellisesti jotakin taiteilijaa, aikakautta, teosta tai tyylilajia. Mukaelman ytimessä on kunnianosoitus lähtökohtana olleen teoksen tekijälle.

Parafraasi puolestaan on laajentava tai selittävä teoksen muunnelma, jossa kuvataan lähtökohtana olevan teoksen tekijän tarkoitusta toisella tavalla. Usein parafraasi selkeyttää tai korostaa lähtöteoksen merkityksiä.

Parodia on teoksen, tekijän tai tyylin liioittelevaa jäljittelyä, jolla pyritään saamaan aikaan koominen vaikutelma.

Appropriaatiolla tarkoitetaan ’omimista’ eli jonkun toisen tekijän teoksen lainaamista uuden työn luomiseksi. Silloin pyrkimyksenä ei ole tulkita lähtöteoksen merkityksiä, vaikka niitä voi joissakin tapauksissa uuteen kokonaisuuteen siirtyä.

Viimeaikainen keskustelu on sekoittanut samaan puuroon kopioinnin kanssa nämä erilaiset visuaalisten vaikutteiden käsittelytavat ja sen kummallisen käsityksen, että taiteilijat tai suunnittelijat loisivat tyhjästä jotakin kokonaan uutta ja ennennäkemätöntä. Tätä kliseetä toistavat ne, jotka eivät ilmeisesti tunne visuaalista kulttuuria lainkaan.

Omaperäisyys ei tarkoita aiheiden, tunnelmien tai tyylien täydellistä erilaisuutta, vaan omaperäisyys on kykyä liittää saamiaan visuaalisia vaikutteita – ja joskus myös suoraan omittuja kuvia – uusiin yhteyksiin, uusiin konteksteihin. Kuvia liitetään toisiin kuviin, kuvat viittaavat toisiinsa ja näistä yhteyksistä muodostuu kulttuurimme kaiken aikaa muuntuva kuvasto.

Asiaa pitäisikin tarkastella kokonaan toisesta suunnasta: visuaalisen esityksen tuottamista merkityksistä käsin. Taiteessa ja designissa on olennaista, mitä teos kertoo, kun kuva alkaa elää uudessa yhteydessä, toisessa ajassa tai erilaisena esityksenä.

Edouard Manet’n maalaus Aamiainen nurmikolla aiheutti vuonna 1863 skandaalin siksi, että puettujen miesten keskellä istuu alaston nainen ja taustalla näkyy toinen vähäpukeinen. Manet oli ottanut vaikutteita Tizianin teoksesta Pastoraalikonsertti (1510), missä on alastomia naisia muusikoiden seurassa. Aamiainen nurmikolla -teoksen henkilöt on sommiteltu samaan asentoon kuin alastomat jokijumalat Rafaelin teoksessa Parisin tuomio (1510–20).

Edouard Manet: Aamiainen nurmikolla, 1863

Aika oli muuttunut ja sen mukana kuvien merkitys: renessanssiteoksissa esitettiin jumalia ja jumalattaria, joiden alastomuus ei omana aikanaan herättänyt hämmennystä. Mutta Manet kuvasi huonomaineista naista, jonka alastomuutta puettujen miesten seurassa pidettiin säädyttömänä. Esikuvien varsin suoraa käyttämistä ei kuitenkaan kummasteltu. Sittemmin Manet’n teosta on puolestaan toisinnettu lukemattomia kertoja.

Tizian: Pastoraalikonsertti, 1510

Marcantonio Raimondin kaiverrus Rafaelin maalauksesta 1510–20

Missä vaiheessa olemme kadottaneet tietoisuuden tästä perinteestä? Jo koulutustaustansa perusteella taiteilijat ja suunnittelijat ovat hyvin perillä tekijänoikeuskysymyksistä, vaikka virheitä sattuukin. Mutta tulkitsevatko maallikot kaiken jotakin muuta muistuttavan kopioksi ottamatta lainkaan huomioon teosten tyyliä, sisältöä ja merkityksiä eri yhteyksissä? Näyttää siltä, että etenkin nopeassa mediauutisoinnissa mutkat vedetään viivasuoriksi ja kaikki kuosit kääritään samaan plagiaattipakkaan.

Taiteella ja designilla on toki myös eroja. Espanjalainen suunnittelija Marti Guixé on kiteyttänyt sen provokatiiviseen toteamukseen, että design ratkaisee ongelmia, kun taide puolestaan tuottaa niitä.

Designissa voidaankin tulkita taiteen moninaisia ja ristiriitaisia kuvia käyttäjäystävällisemmällä otteella. Häivähdys jotakin tuttua tuntuu kuluttajasta turvalliselta ja miellyttävältä. Design on kaikkialla arjessamme; jos se olisi kriittistä, ärsyttävää tai tyystin vierasta kuten taide usein on, ahdistuisimme. Mutta jos designerilla ei ole taiteellista otetta ja vapautta, hän olisi insinööri.

Kun taiteellinen sivistys ja design-kulttuuri katoaa infoähkyssä kakomiseen, surullisinta on, että menetämme erojen ja vivahteiden tajun.