Koulumotivaation keppihevonen

Suomalaiselle kuvataideopettajakoulutukselle on tyypillistä keskittyminen pedagogiikkaan. Kasvatus halutaan nähdä taiteena pikemminkin kuin taide kasvatuksen sisältönä.

Taiteellisen sivistyksen puute on näkynyt viime aikoina median tavassa uutisoida taiteesta; esimerkiksi Tanskan kuninkaallisten muotokuvasta. Taiteen toimintatapojen ja merkitysten tunnistamisen sijasta arvioidaan kaikkea ensivaikutelman pohjalta, sen perusteella, miltä jokin äkkivilkaisulla näyttää.

Enkä nyt tarkoita taiteellisella sivistyksellä pelkästään taidehistoriallista tietoa, vaan käsitystä siitä, mitä on taiteellinen ajattelu: se on ajattelemista eri tavalla kuin arkitoimissa, se on tapoja tuottaa asioille uudenlaisia merkityksiä, uusia kokemisen tapoja. Se on rakentavaa suhtautumista virheisiin ja kykyä sietää monimerkityksisyyttä ja epävarmuutta.

Taiteellinen ajattelu perustuu usein vapaaseen assosiointiin ja taiteellinen toiminta on tutkimista ja valikointia, erilaisten arkistenkin asioiden järjestelemistä ja koostamista uuteen muotoon. Taide ei kuitenkaan ole pelkästään visuaalisten elementtien sommittelua uuteen järjestykseen, vaan olennaista on toimintaa ohjaava ajatus; taiteessa on kysymys siitä, mihin yhteyteen tekemisen tulos asetetaan ja mitä merkityksiä sillä toiminnalla saadaan aikaan.

Taidekasvatus voisi johdattaa oppilaita niihin moniin merkityksien tuottamisen tapoihin, joita (nyky)taiteilijat ovat luoneet. Silloin oppilaat eivät oppisi pelkästään ratkaisemaan annettuja ongelmia tai ”lukemaan” kuvia, vaan myös luomaan uusia kysymyksiä. Sitä taitoa yhteiskunta tarvitsee kehittyäkseen.

Mutta ei.

Yleisradion paikallistoimitus Etelä-Savossa puffaa kasvatustieteen professori Antti Juvosen näkemyksiä taidekasvatuksesta. Ylen valtakunnallisiin uutisiin oli nostettu (9.12.2013) ajatus, että taito- ja taideaineista sekä liikunnasta tehtäisiin ”hyvinvoinnin tuottamistunteja”.

Juvosen näkemys taidekasvatuksesta perustuu siihen, että taiteellinen toiminta tuottaa mielihyvää. Hän kirjoittaa ”taiteiden tarjoamista tunnemyrskyistä”, emootioista, terapeuttisuudesta ja elämyksellisyydestä. Juvosen mielestä taide on merkityksellistä, koska se tuottaa hyviä muistoja. Ylen uutisen mukaan taidekasvatuksen tavoite voisi olla nautinnon tuottaminen.

Ihan kivaa. Vähän askartelua ja karaokea ja kas, oppilaiden kouluviihtyvyys kasvaa kohisten.

Juvonen perustaa näkemyksensä siihen, ettei koulun tehtävä ole tuottaa taiteilijoita. Lahjakkaat ryhtyvät taiteilijoiksi ilman kouluakin. Mutta millainen taidekäsitys on opettajalla, joka jaottelee oppilaat lahjakkaisiin ja lahjattomiin ja haluaa musiikkitunneille karaokea? Juvosen taidekäsitys perustunee havaintotodellisuuden jäljittelyyn. Siinä oppilas on joko taitava tai taidoton. Ja Juvonen julistautuu taidottomien puolustajaksi. Kun jotkut eivät halua kiivetä hevosen selkään, annetaan kaikille keppihevonen.

Liian monen ajatus koulujen taideaineista pyörii tässä samassa leikkikehässä. Facebookissa linkitetään ihaillen videota yhdeksänvuotiaasta hollantilaistytöstä, joka oli harjoitellut kuulostamaan oopperalaulajalta jäljittelemällä YouTuben oopperavideoita.

Mikä sitten on karaoken vastine kuvataiteessa? Pistetäänkö oppilaat jäljentämään postikortteja niin, että saadaan aikaan miellyttävää koulutaidetta ja annetaan kaikille yhtäläinen luovuuden vaikutelma? Vai annettaisiinko oppilaille esimerkkejä nykytaiteesta ja tilaisuus opetella ajattelemaan ja toimimaan luovasti monipuolisin välinein.