Putoamisia

Duudsonit ovat käsittämättömiä. He ovat rikastuneet älyttömillä tempauksillaan, joita miljoonat eri puolilla maailmaa katselevat. Kaatumisia, putoamisia, törmäyksiä, riskien ottamista. . .

Mutta kuka on kuullut Bas Jan Aderista?

Tänä vuonna on ilmestynyt hollantilaissyntyisen taiteilija Aderin elämäkerta “Death is Elsewhere” (‘Kuolema on toisaalla’). Neljäkymmentä vuotta sitten Ader kaatuili, putoili, törmäili ja otti riskejä.

Ader on kantanut talonsa katolle tuolin, kallistelee hetken tuolissa katon harjalla ja putoaa sitten. Kenkä lentää jalasta, kun hän tipahtaa räystäältä pusikkoon. Ader ajaa Amsterdamin katua polkupyörällä ja putoaa molskahtaen kanavaan. Hän hilautuu puun oksalla riippuen hitaasti kohti oksan kärkeä, yrittää roikkua oksassa, mutta putoaa rantaveteen. Hän huojuu polulla ja kaatuu ojaan.
http://www.basjanader.com

Elämäkerran kirjoittaja professori Alexander Dumbadze tekee parhaansa tulkitakseen käsitetaiteilija Aderin performansseja, filmejä ja muita teoksia. Mutta Aderin taide jää silti kiehtovan käsittämättömäksi. Hän ei itse antanut kummoisiakaan tulkinnan eväitä; ainoa mitä hän teoksista sanoi oli: “Kun putosin taloni katolta tai kanaaliin, se johtui painovoiman herruudesta.”

Miksi Ader on taidetta, mutta Duudsonit ei?

Duudsonit kohkaavat hirmunopeuksilla. Kärsimättömät odottavat heidän seuraavaa temppuaan ja odotus palkitaan pian. Yhden päähänpiston pikatoteutus voi vaatia pitkällisiä järjestelyjä, mutta katsominen on nopeaa. Heti näkee, että nyt sattuu. Mutta pojat vain nauravat.

Ader on hidas. Katsoja odottaa, mutta hetkeen ei tapahdu mitään. Taiteilija seisoo pimeässä autotallissa pitkän tovin ennen kuin hitaasti nostaa painavan kiven. . . Taiteessa on usein tätä tapahtumattomuutta, ajan venyttämistä. Silloin tärkein tapahtuu juuri odottaessa: kun mies istuu tuolissa talon katolla, roikkuu puun oksassa tai seisoo huojuen keskellä polkua, katsoja ehtii ajatella paljonkin. Ajatteleminen on hidasta, se tarvitsee enemmän aikaa kuin näkeminen.

Dumbadze toteaa, että taide oli Aderille tapa ajatella filosofisesti. Mutta ei niin, että hän olisi tarkastellut tai kuvannut filosofisia käsitteitä taiteen keinoin, vaan hän todensi, ruumiillisti ne. Tahallisilla putoamisillaan Ader konkretisoi sellaisia totuuksia kuin esimerkiksi ‘tahto’.

Bas Jan Ader: Fall 2 – Amsterdam, 1970

Duudsonien kärsimätön hihittävä rytmi mukailee nykyarjen kaahottavaa rynnimistä asiasta toiseen ilman aikaa ennakoida ja aikaa ajatella mitä oikeastaan pitäisi ja mitä tahtoo. Vaikka heidän putoamisensa ja kaatumisensa päällisin puolin näyttäisi samalta kuin Aderin antautuminen painovoimalle, kyse on täysin vastakkaisista asioista. Ader itkee.

Videoteoksessaan “I’m too sad to tell you” (‘Olen liian surullinen kertoakseni sinulle’, 1971) taiteilija itkee. Sitä on melkein kiusallista katsoa. Aderin taiteen sanotaan kertovan epäonnistumisesta. Häntä on verrattu myytin Sisyfokseen, jonka lykkimä kivi vierii aina takaisin lähtökohtaansa. Ja kaatumisia slapstick-komedioihin. Hänen teoksissaan voi nähdä hiukan ironiaa ja samalla sentimentaalista kitschiä sekä melodraamaa.

Bas Jan Ader: Fall (Geometric), 1971

En pysty kuvittelemaan Duudsoneita ilman levotonta virnistelyä lukemassa yleisölle ääneen tarinaa veneseurueesta, joka ajautui Niagaran putoukseen. Tässä Valituissa Paloissa julkaistussa tosikertomuksessa kapteeni kuoli, mutta seitsemänvuotias poika selvisi hengissä. Näyttelyssä Ader luki tarinan kaksi kertaa päivässä, nousi tuolista ja poistui sanaa sanomatta huoneesta.

Vuonna 1975 Ader lähti nelimetrisellä veneellä yksinpurjehdukselle Atlantin yli. Teoksen nimi on “In Search of the Miraculous” (‘Ihmeellistä etsimässä’). Hän ei koskaan saapunut perille.