Taidesanasto

Biotaide

Laboratoriossa elää pikkuruinen nahkatakki. Sitä varten ei ole tarvinnut tappaa ainoatakaan otusta; takki kasvattaa kokoaan hiljalleen, sillä se on tehty elävästä nahasta, soluista kasvatetusta kudoksesta. Toki solujen kasvattaminen kuitenkin vaatii eloperäistä proteiinia. Kysymyksessä on biotaideteos, jonka ovat luoneet australialaiset Oron Catts ja Ionat Zurr. http://dailyserving.com/2008/10/oron-catts-ionat-zurr-victimless-utopia/

Biotaiteessa yhdistyvät taide ja tiede. Luonto kohtaa teknologian, kun taiteen tekemisen välineenä voi olla mikroskooppi ja materiaalina bakteerit, virukset, kudokset, entsyymit tai kirput, kuten Anu Osvan teoksissa. http://www.kilpiscope.net/wp-content/uploads/2009/02/10edit_00014net-e1263703056854.jpg

Käsitämme hädin tuskin avaruuden valtavat ulottuvuudet, mutta kuinka moni meistä käsittää hitustakaan siitä, miten moninainen maailma avautuu olemattoman pienissä nanomitoissa? http://www.kemia-lehti.fi/wp-content/uploads/2013/02/kemia_uut_2008_10.pdf

Biotaide pistää myös miettimään, miten oikeutettua ihmisen toiminta on luontoa muokattaessa. Taiteilijat voivat työllään esittää kysymyksiä kehitteillä olevan teknologian eettisyydestä sen lisäksi, että paljastavat esimerkiksi homekasvuston kauneuden, kuten Antero Kare omissa teoksissaan http://www.kariahintikka.fi/matrixx/blogs/media/02JoutsenS200.jpg

Lisää:
http://biofilia.aalto.fi/en/
http://www.taidelehti.fi/arkisto/taide_3-06/artikkelit_3-06
http://bioartsociety.fi/

Tuula Närhinen:
http://www.tuulanarhinen.net/

Terike Haapoja:
http://www.terikehaapoja.net/
http://taidelehti.fi/arkisto/taide_5-08/kritiikit_5-08?96_m=135

 

Happening

Mies kaataa ämpäristä vettä toiseen ämpäriin. Huoneen poikki juoksee alaston nainen. Keskellä lattiaa sulaa suuri jääkuutio ja jostakin kuuluu metallisia kilahduksia. Seisot itse näiden tapahtumien keskellä niiden merkitystä miettimässä.

Ei niihin kätkeydy mitään merkityksiä. Mies, joka kaataa vettä ämpäristä toiseen, tekee juuri sitä miltä se näyttääkin: arkista asiaa. Mutta kun hän tekee sen sata kertaa peräkkäin, veden kaataminen alkaa vaikuttaa oudolta ja melkein hypnoottisen kiehtovalta asialta.

Happeningit liitetäänkin kuvataiteeseen, koska ne ovat toisistaan irrallisia tapahtumia, kuvanomaisia välähdyksiä ja kohtauksia elämästä. Vettä kaatavaa miestä voisi verrata vaikka Johannes Vermeerin Maitotyttöön (maalattu aivan 1650-luvun lopussa).

Yleisö voi usein osallistua happeningeihin, joissa tehdään asioita yllätyksellisesti ilman mitään juonta. Viisitoista vuotta sitten järjestin Jyväskylän Kesässä kävelyjä kaupungissa: vein joukon ihmisiä mustikkapiirakalle maaherran luokse, vierailulle poliisiputkaan, laskemaan liukumäkeä lähiössä ja nauttimaan keksejä ja kuohuviiniä Harjun rinteeseen valkoisella liinalla katetun pöydän ääreen.

Happeningien lähtökohta on jo 1950-luvulla, jolloin taiteesta oli tullut monien mielestä vierasta ja vaikeasti ymmärrettävää. Taiteilijat pitivät tarpeellisena ryhtyä rakentamaan siltoja Taiteen ja ihmisten elämän välille, sillä jos taide ei vaikuta ihmisten elämässä millään tavoin, ei elämässä eikä taiteessa ole mieltä.

Amerikkalaistaiteilija Allan Kaprow (1927–2006) ryhtyi järjestämään tapahtumia, joissa tuotiin esiin arkielämän asioita uudessa valossa ja tavanomaisesta poikkeavissa näkökulmissa. Happeningeissa taiteen tekemisen tavat eivät vaadi erikoistaitoja, taiteelliseen toimintaan pystyy hyvin samastumaan. Taiteilijan taito on tapahtuman ideoinnissa niin, että se tuo jotakin uutta yleisön ulottuville.

Suomen ensimmäinen happening oli 7.8.1963 Helsingissä järjestetty Street Piece, jonka järjestäjinä olivat Ken Dewey, Henrik Otto Donner ja Terry Riley.

Katso myös:
Allan Kaprow: http://www.moca.org/kaprow/wp-content/uploads/2008/04/fluids_poster.jpg
Wolf Vostell: http://picasaweb.google.com/lh/photo/CK8b_RnmHu3mC8Z0Vnr7-A

 

Installaatio

Nurkassa on kasa romua: lattialla irtolaastia, seinillä lehtileikkeitä ja julisteita, seinän vieressä tyhjä lepotuoli ja keskellä lankku kahden tuolin välissä, sen yläpuolella roikkuu paksuista kuminauhoista ja jousista väsätty katapultti. Lattialla tyhjät kengät. Katossa on ammottava aukko. Ilja Kabakovin teos Mies joka lensi huoneestaan avaruuteen (1985) on installaatio.

Installaatiot ovat yleensä johonkin sisätilaan kerättyjä esineitä, jotka muodostavat uudenlaisen kokonaisuuden. Kabakovin installaatiot ovat kuin pala kiehtovaa tarinaa, johon katsoja kutsutaan mukaan. Katsoja saa keksiä tarinalle alun ja lopun.

Kiinalaistaiteilija Ai Weiwei puolestaan on tehnyt installaatioita todellisista tapahtumista: ajastaan kiinalaisessa vankilassa ja suuresta maanjäristyksestä Kiinassa, jossa kuoli koululaisia huonon rakentamisen takia: http://www.myartguides.com/venice-art-biennale-2013/art-biennale/collateral-events/item/558-ai-weiwei-%E2%80%93-disposition

Aina installaatiot eivät kuitenkaan ole tarinallisia. Installaatio voi olla myös keskenään erilaisten esineiden kokonaisuus, jonka osat kuitenkin liittyvät esimerkiksi johonkin yhteen teemaan. Silloin installaation yksittäiset osat voivat synnyttää katsojassa hyvinkin yksityisiä mielleyhtymiä, ajatuksia ja tunteita. Esimerkiksi Anssi Kasitonnin esineinstallaatiot viittaavat usein populaarikulttuuriin, kitschiin tai poikien leluihin; mitä niistä ajattelee, riippuu siitä, miten suhtautuu Tähtien sota -elokuviin tai millaisia mielikuvia liittää kullanvärisiin amerikanrautoihin. (http://anssikasitonni.com/ )

Kaarina Kaikkonen on tehnyt installaatioita miesten vanhoista pikkutakeista, WC-paperista, edesmenneen äitinsä lääkepurkeista ja myös vanhoista korkokengistä, jotka avautuvat näyttelytilan seinällä kuin salaperäiset hyönteiset tai hetken huumaavat kukat – Yön kuningattaret. http://www.taidesampo.net/oulu/teoskuvat/liitteet/102_kaikkonenkaarina2005osa5.jpg

Aivan toisenlaisia ovat niin kutsutut mediainstallaatiot: ne ovat yleensä monen yhtäaikaisen videon tai filmin projisointeja tilassa niin, että samanaikaiset tapahtumat muodostavat katsojan mielessä jatkuvasti uusia yhdistelmiä kuin kaleidoskoopin osaset konsanaan. Maailmalla tunnetuin mediainstallaatioita tekevä suomalaistaiteilija on Eija-Liisa Ahtila. http://www.mariangoodman.com/artists/eija-liisa-ahtila/

Katso myös:
Jaakko Niemelä:
http://www.kuopionenergia.fi/filebank/1101-niemela.jpg
Ismo Kajander: http://www.taidelehti.fi/files/1000/364/Ismo_Kajander_Turhuuden_turuilla_2007_Joensuun_taidemuseo._Kuva_Ismo_Kajander_joensuu.jpg

 

Interventio

Nuori mies on vallannut sulkukartioilla ja merkkinauhalla itselleen neliömetrin omaa tilaa keskeltä vilkasta jalkakäytävää. Hän istuu telttatuolilla, siemailee kahvia termoksesta ja lukee. http://28.media.tumblr.com/32iv0mGgLfz1yj7aLZdFzf8Wo1_400.jpg Ohikulkijat väistelevät merkittyä alaa ja ihmettelevät, miten joku on vallannut kappaleen julkista tilaa juuri heidän jokapäiväiseltä kulkureitiltään; nyt pitää ottaa muutama lisäaskel ja on kiire…

Niin, miksi on kiire? Haluaisinko minäkin oikeastaan istua kaikessa rauhassa lukemassa? Miksi on niin valtavan ärsyttävää joutua ottamaan pari askelta enemmän kuin tavallisesti ja kiertää tämä… tämä… siis mikä?

Otto Karvosen Kaupunkitilan valtaamispakkaus on interventio. Taiteilija ei vain kyseenalaista, kommentoi tai tulkitse elämää erilaisin taiteellisin keinoin, vaan hänen taiteellinen toimintatapansa on suora toiminta: esimerkiksi pienimuotoinen häirintä, joka sysää ohikulkijoiden ajatukset liikkeelle ja saa ehkä aikaan monenlaisia tunteita, eritoten ihmettelyä. Ja ihmettelyhän on uuden oppimisen ja kaikkien suurien ajatusten lähtökohta.

Interventiot ovat yleensä pieniä eleitä: joku kyltti jossakin, neulegraffiti tai sellaiseen paikkaan istutettu pieni puuntaimi, joka kasvaessaan olisi kaikkien tiellä. (Annu Wilenius: Kuusi-projekti http://www.halikonlahti.net/index.php?option=com_content&task=view&id=24&Itemid=87&lang=fi ) Intervention kohtaa usein sattumalta eikä sitä aina tajua taiteeksi. Eikä intervention nimeämisellä Taiteeksi ole aina merkitystäkään; tärkeintä on pieni sysäysvaikutus, jonka se ehkä saa jonkun ajatuksissa aikaan.

Juuri interventioissa voi olla paljon huumoria, joka on muutenkin nykytaiteessa varsin yleistä. Ryppyotsainen taide on jäänyt viime vuosituhannelle.

Katso myös:
Pilvi Takala: http://www.pilvitakala.com/ Takala pestautui konsulttiyhtiön toimistoon töihin teoksessa The Trainee (Harjoittelija). Hän ei näyttänyt tekevän mitään, istui vain tyhjän pöydän ääressä ja ajeli hissillä kokonaisen työpäivän. Kun joku kysyi, mitä hän oikein tekee, Takala vastasi: ”Ajattelen.” (http://www.pilvitakala.com/consultvideo.html) Taideteos saa ajattelemaan, että mitä nykypäivän työnteko oikeastaan on, kun ajattelu työpöydän ääressä tuntuu niin kummalliselta ajatukselta…

 

Käsitetaide

Tuoli on – tuoli. Ainakin jos amerikkalaistaiteilija Joseph Kosuthiin on uskomista.
http://www.google.com/images?hl=en&source=imghp&q=kosuth+one+and+three+chairs&gbv=2&aq=2&aqi=g2&aql=&oq=kosuth&gs_rfai= & http://mediaserver-2.vuodatus.net/g/40997/1011263.jpg

Käsitetaide on ehkä juuri se ilmiö, jonka edessä tuntee itsensä typeräksi ja huijatuksi – vaikka olisi mielestään jonkinlainen taiteen tuntijakin. Käsitetaide perustuu nimittäin ajatteluun, koska se vastustaa sitä, että taiteen pitäisi vedota vain aisteihin ja tunteisiin. Ajatukseen voi kuitenkin tarttua vain, jos saa kiinni punaisesta langasta…

Käsitetaiteilijat halusivat osoittaa, että kuva ei ole vain silmiä hivelevää aisti-iloa varten, vaan kuvissa on myös ajatus. Tavoitteena oli kertoa, että kaikissa (visuaalisissakin) kokemuksissa kieli ja käsitteet ovat olennainen osa kokemusta: ajattelemme kielikuvin. Niinpä käsitetaide muistuttaa filosofiaa tai kirjallisuutta, ja sitä pystyy ymmärtämään parhaiten, jos osaa lukea.

Syksyllä 1961 Yoko Ono antoi sanalliset ohjeet taideteokseksi, joka olisi mahdoton toteuttaa muuten kuin ajatuksissaan:

Vesipisaramaalaus: Pitkä maalaus

Anna veden tippua.
Aseta sen alle kivi.
Maalaus loppuu, kun pisarat
Ovat poranneet reiän kiveen.
Voit vaihdella pisaroiden tippumistiheyttä makusi mukaan.
Voit käyttää veden sijasta
Olutta, viiniä, mustetta, verta, jne.
Voit käyttää kiven sijasta kirjoituskonetta, kenkiä, vaatetta jne.

Käsitetaiteen kukoistuskautta oli 1960- ja 1970-lukujen vaihde, jolloin monissa näyttelyissä oli kauniiden ja katsottavien taide-esineiden sijasta lippusia, lappusia, asialistoja, tekstejä tai melko tavanomaisia esineitä. Joseph Kosuthin yllä mainittu teos Yksi ja kolme tuolia on vuodesta 1965 alkaen ollut kiitollinen näyttelyteos, sillä tuoliksi kelpaa melkein mikä tahansa taidemuseosta löytyvä tuoli, siitä otettu valokuva ja sanakirjamääritelmä tuolista.

Nykyisin käsitetaide on enemmänkin asenne. Käsitetaiteen myötä on opittu ajattelemaan, että kuvataide voi olla muutakin kuin kaunis kuva, musiikki voi olla näkyvää (Milan Knizák: http://farm1.static.flickr.com/122/268396424_857f05818f.jpg?v=0) ja elokuva tuoksua, kuten elokuva Mysteerin tuoksu vuodelta 1960, jonka tuoksut voi kuitenkin vain kuvitella tietokoneruudulta: (http://www.youtube.com/watch?v=ifpPBhZItLQ) .

Ajattele myös:
Anu Tuomisen teos: “Rypistä auton kuvasta kolari”.

 

Mediataide

Suloinen perunapoika esiintyy Maria Dunckerin teoksessa: http://www.av-arkki.fi/en/works/potato-beat_en/ Anssi Kasitonnin oravat yrittävät pelastaa metsän tekeytymällä liito-oraviksi http://www.av-arkki.fi/en/works/gliders/  ja ihmiset ovat nähneet unia presidentti Halosesta http://www.ykon.org/kochta-kalleinen/dreamland.html

Mediataide on monimuotoista audiovisuaalisten medioiden, videon, elokuvan, digitaalisen median, tietokoneen tai internetin avulla tehtyä taidetta, jossa käytetään kuvataiteen toimintatapojen lisäksi hyväksi myös mainonnan ja muun viestinnän keinoja. http://www.av-arkki.fi/ & http://www.liveherring.org/?lang=fi_FI

Mediataide tutkii usein kriittisesti kulttuurin tapaa tuottaa mielikuvia. Se voi esimerkiksi parodioida mainonnan vaikuttamiskeinoja tai tehdä anti-mainoksia: https://www.adbusters.org/

Raja mediataiteen ja muunlaisen toiminnan välillä on usein melko epäselvä. Jos jokin teko tuntuu uudelta, fiksulta ja loistavalta idealta, se on varmaankin taidetta!

Internet on mahdollistanut verkkotaiteen, jossa tietokoneen käyttäjät pääsevät osallistumaan verkkoteoksiin ja voivat muokata teoksia mieleisikseen. Tietokoneella tehtyä taidetta, joka voi olla hyvin monimuotoista ohjelmointitaiteesta yhteisöllisiin verkkoprojekteihin, kutsutaan yleisnimityksellä digitaalinen taide. Sille on olemassa jo omia nettigallerioita, kuten http://rhizome.org/art/

Paikka omille ideoillesi:
http://www.ideasonair.net/

 

Moderni taide

Moderni taide on eri asia kuin nykytaide. Ennen 1900-lukua taiteessa oli tärkeää kuvan esittämä aihe. Modernit taidemaalarit kuitenkin luopuivat kuvaamasta asioita ja tapahtumia sellaisina kuin niiden tiedettiin olevan, ikään kuin näkisimme ne ikkunasta. Sen sijaan huomio alettiin kiinnittää ”ikkunalasiin” eli maalauksen pintaan. Esimerkiksi impressionistit alkoivat pohtia, miten ihmiset todella näkevät, ja he pyrkivät jäljittelemään näitä optisia vaikutelmia. (Claude Monet: http://www.writedesignonline.com/resources/design/rules/monet146.jpg )

Modernistit pyrkivät myös kuvaamaan aikansa teollistuvaa ja nopeutuvaa elämää taiteen keinoin. Ei vain maalaamalla junien tai autojen kuvia, vaan yrittämällä ilmaista kaupungin melskeen, metelin ja liikkeen kuvassa, kuten futuristit 1910-luvulla. (Umberto Boccioni: Kadun elämää tunkeutuu sisälle, 1911 http://drjeffadams.com/wp-content/uploads/2009/12/movements-futurism-boccioni-street.jpg & Gino Severini: Aseistettu juna, 1915 http://www.metamute.org/files/images/futurism3Severini_Armored-Train.GIF

Vastapainona kiihkeän elämänrytmin kuvaamiselle taiteissa pyrittiin ilmaisemaan myös ikuisen ja universaalin ominaisuuksia, sellaisia asioita, joita ei voi sanoin kuvata. Esimerkiksi Piet Mondrian (1872–1944) tutustui aikansa matemaatikkojen ajatuksiin ja yritti pysty- ja vaakasuuntaisilla viivoilla kuvata ikuisuuden täydellistä tasapainoa, joka hänen matemaatikkoystävänsä mukaan ilmeni ainoastaan geometrisesti. (http://www.michaelnewberry.com/av/post/Piet_Mondrian_Tableau_11_1921-25.jpg )

Modernia taidetta piti opetella ymmärtämään; taide oli vakava ja vaikea asia. Viihde ja populaarikulttuuri olivat modernin taiteen halveksimia asioita, koska ne kertoivat kaunisteltuja tarinoita elämästä.

Äärimmillään modernin taiteen piirissä kehitettiin taiteellisia muotoja niin puhtaaksiviljellyiksi ja pelkistetyiksi, että taide kadotti kokonaan kosketuksen tuttuihin ja tavanomaisiin asioihin. Taiteessa ei kerrottu tarinoita. Monet sanoivat taiteen eristäytyneen elämästä omaan norsunluutorniinsa.

 

Nykytaide

Suunnilleen 1960-luvulla alettiin arvostella modernin taiteen eristäytymistä muusta elämästä. Taiteilijat kritisoivat ja kommentoivat modernismin jääräpäisyyksiä. He käänsivät katseensa arkielämään: modernin taiteen halveksimaan populaarikulttuuriin ja viihteeseen. (Richard Hamilton: Se mikä tekee nykyajan kodeista niin erilaisia ja houkuttelevia, 1956 http://users.skynet.be/lit/hamilton.jpg )

Taiteilijat alkoivat myös pohdiskella, miksi Oikeaa Taidetta olisi vain vesi- tai öljyväreillä maalattu taulu tai kivestä veistetty tai pronssista valettu patsas. Perinteisten taiteellisten maalaus- ja veistomateriaalien rinnalle otettiin hauraita, jopa tuhoutuvia materiaaleja. Ensin paperia, kangasta, maa-aineksia, vettä ja tulta. Myöhemmin kaikkea mahdollista: huulipunaa, saippuaa ja ruokatarvikkeita, sanoja, käsitteitä, toimintaa ja keho sekä kierrätysmateriaaleja. (Jannis Kounellis: http://www.galleriafumagalli.com/images/mostre/kounellis_2009/06-p.jpg )

Nykytaide on pelkistetysti sellaista nykyaikana tehtyä taidetta, joka on jotenkin – teemoiltaan tai sisällöltään – ajankohtaista. Nykytaide kommentoi tai kuvaa nykyelämää riippumatta siitä käytetäänkö sen tekemiseen vanhoja vai uusimpia tekniikoita.

Joskus nykytaiteesta käytetään termiä ’moderni’, joka tarkoittaakin tämänhetkistä, uutta ja nykyaikaista. Mutta moderni sekoitetaan usein modernismiin, joka tarkoittaa modernia taidetta 1800-luvun puolivälistä suunnilleen 1950-luvun loppuun.

 

Performanssi

Kadun kulmassa seisoo nuori viulua soittava nainen. Hänellä on jaloissaan luistimet, jotka on jäädytetty suuren jääpalan sisään. Nainen soittaa kauniisti: hän on opiskellut musiikkia. Hän soittaa kauan, taukoamatta kunnes jääpala on sulanut auringossa, konsertti jää kesken ja taiteilija on vapaa lähtemään pois.

Teos on Laurie Anderssonin performanssi Duettoja jäällä (1974–75) (http://blog.art21.org/wp-content/uploads/2009/02/anderson.jpg )

Performanssi on elävän yleisön läsnäollessa toteutettu esitys. Se eroaa teatteriesityksestä, sillä performanssissa ei ole tarkoitus luoda illuusiota kuvitteellisista tapahtumista, joilla on alku, keskikohta ja loppu, vaan performanssitaiteessa todelliset tapahtumat sellaisenaan ovat taidetta. Performanssi on aina ainutkertainen kokemus, sitä ei voi toistaa samanlaisena.

Performanssin esittää yleensä taiteilija, joka sen on ideoinutkin. Suomen tunnetuimpia performanssitaiteilijoita on Roi Vaara, jonka esitys Valkoinen mies jäi ehkä mietityttämään niitä, jotka sen kadulla yllättäen kohtasivat. http://www.poeticmind.co.uk/interviews-1/the-image-of-ourselves/

Performansseissa käsitellään usein identiteettiin, tabuihin tai häpeään liittyviä kysymyksiä. Monesti taiteilija laittaa itsensä peliin kehoaan myöten kuten Eeva-Mari Haikala: http://www.eeva-mari.net/pages/videoworks.html & http://www.eeva-mari.net/pages/videoworks/karkki.html

Performanssin avulla voidaan näyttää ja käsitellä asioita, joihin on vaikea muuten tarttua tai joista ei haluta puhua.

Esimerkiksi performanssitaiteilija Irma Optimisti, joka on matematiikasta väitellyt kauppatieteen tohtori, on tehnyt esityksiä, joissa hän luennoi korkeammasta matematiikasta äärinaiselliseksi pukeutuneena: verkkosukissa ja korkokengissä. Performanssi paljastaa monelle omat ennakkoluulot naisellisuudesta ja matematiikasta.

Vastakohtien esittäminen onkin tyypillistä performansseissa. (Irma Optimisti: http://www.ylioppilaslehti.fi/kuvat/2003/kuva_irma.jpg ) Ja niissä on aina jotakin käsittämätöntä, joka jää askarruttamaan mieltä – siksihän taide on olemassa: että se hämmästyttää ja kummastuttaa ja ilahduttaa uusilla oivalluksilla.

Performanssin voi esittää joko taiteilija yksin tai taiteilijaryhmä. Performanssiteoksen kesto voi vaihdella muutamasta minuutista monituntiseen ja jopa monipäiväiseen tapahtumaan. Jugoslavialaissyntyinen Marina Abramovic esitti Balkanin sotaa käsittelevän performanssin Venetsiassa. Monen päivän ajan hän puhdisti verisiä luita ja toi siten sodan tunnun, vastenmielisyyden tuntemukset ja hajun, yleisön koettavaksi. (http://www.killeryellow.com/blog/wp-content/uploads/2010/03/marinaabramovic.jpg)

Performansseissa voidaan yhdistellä eri taiteenlajeja: kuvataiteita, runoutta, kirjallisuutta, tanssia, teatteria, musiikkia, elokuvaa ja muita medioita. Performanssi voi olla yhtä lailla pienieleinen esitys tai näyttävä visuaalinen spektaakkeli.
Mediaperformanssissa käytetään myös elektronisia välineitä ja monia eri ilmaisukeinoja (http://www.orbit.zkm.de/files/LaurieAnderson_TeomKevin.jpg

Katso myös taiteen kauneudesta ja valitsemisen vaikeudesta:
http://www.youtube.com/watch?v=zOuzzzltSOA&feature=related
http://www.youtube.com/watch?v=32QqmfxjNCs

 

Videotaide

Videotaide on kuvataiteen ja elokuvan välimuoto. Elokuvasta se poikkeaa sikäli, ettei videotaideteoksissa ole välttämättä juonta eikä näyttelijöitä. Joskus videoteokset ovat kuitenkin näyttelijöiden esittämiä kohtauksia elämästä, kuten Salla Tykän filmit, joissa taiteilija esiintyy usein itse (Salla Tykkä: Lasso http://www.youtube.com/watch?v=QvoLE7B7v4Y&feature=related) .

Videoteokset esitetään nykyisin usein video-installaatioina: monen videon yhtäaikaisena esityksenä eri puolilla näyttelytilaa. Sellainen oli esimerkiksi tunnetun videotaiteilija Bill Violan työ Meri ilman rantaa Venetsiassa vuonna 2007: http://www.youtube.com/watch?v=6-V7in9LObI&feature=related

Videoteokset vaativat aikaa ja keskittymistä. Itse asiassa juuri se, että katsoja istuu rauhassa paikalleen ja antaa kuvavirran vaikuttaa, on videotaiteessa tärkeintä. Vaikkei aina ymmärtäisikään, kuvat, niiden liike ja esimerkiksi värit vaikuttavat usein ilman sanallista tajua. Pipilotti Ristin Tulppaani-video on aistikas ja jollakin tavalla verrattavissa vanhan taiteen asetelmamaalauksiin. Upein se on, jos sen näkee seinänkokoisena suurena projisointina näyttelyssä. (http://www.youtube.com/watch?v=cXANw9z_nS4&feature=related )

Katso myös:
Doug Aitken: http://www.youtube.com/watch?v=JZ6cJaGm79E&feature=related
Shirin Neshat: http://www.youtube.com/watch?v=VCAssCuOGls
Tony Ourslerin video-otukset: http://www.youtube.com/watch?v=8aqIk_ynVak&feature=related

 

Yhteisötaide

Yhteisötaiteessa taidetta tehdään sellaistenkin ihmisten kanssa, jotka eivät yleensä ole tekemisissä taiteen kanssa. Yhteisötaide toteutetaan yleensä projekteina, tapahtumina tai työpajoina, jotka voivat olla taiteilijan ideoimia ja käynnistämiä, mutta olennaista on, että toiminnan toteuttajina ovat yhteisön jäsenet. Esimerkiksi Petri Kaverma on toteuttanut Torpparinmäen peruskoululaisten kanssa suuren Ensyklopedia-teoksen vuonna 1999. (http://www.kaverma.fi/torpparinmaki/ensyklopedia.html )

Myös Tellervo Kalleisen ja Oliver Kochta-Kalleisen monet projektit ovat osallistaneet ihmisiä. Eri puolille maailmaa on taiteilijoiden keksimän idean pohjalta syntynyt Valituskuoroja, joiden ajatuksena on, että ihmiset keräävät valituksen aiheita, tekevät niistä laulun sanat ja säveltävät itselleen kuorolaulun, jonka myös esittävät. (http://www.complaintschoir.org/choirs.html )

Se mitä yhteisötaideprojektissa tapahtuu, on aina yllätys. Tärkeintä onkin yhdessä tekeminen, ei lopputulos. Taiteen tuottama vaikutus, virkistys, tunteet tai uudet ajatukset, ovat taiteen tapahtumiseen osallistujan itsensä tuottamaa.

 

Ympäristötaide

Ympäristötaide on ihmisten tekoja ympäristössä. Ympäristön, tilan tai maiseman, luonnetta voidaan muuttaa tuomalla siihen uusia asioita. Aino Louhi & Kaija Papu: http://mediaserver-2.vuodatus.net/g/19776/1233997707_maailman_onnellisin_puu.jpg

Ympäristötaideteos, sen sijoituspaikka ja ympäröivä tila muodostavat kokonaisuuden. Ympäristöteosta ei voi arvostella ottamatta sen ympäristöä huomioon, kuten Kaarina Kaikkosen vuonna 2000 toteuttamassa teoksessa Tie: http://www.arsfennica.fi/2001/images/kaik2b.jpg

Ympäristötaide voi olla sekä ihmisen luomissa kaupunki- että luonnonympäristöissä. http://www.environmentalart.net/

Silloin kun ympäristötaiteilija käyttää materiaalinaan orgaanista ainesta, puhutaan maataiteesta. Siinä maisema voidaan muokata taideteokseksi käyttämällä paikalla jo olevia materiaaleja. Yksi ensimmäisiä maataideteoksia oli Robert Smithsonin Spiral Jetty, joka rakennettiin Utahin Suureen suolajärveen vuonna 1970. http://www.mediabistro.com/unbeige/original/SPIRALJ.GIF

Suurieleisen muokkaamisen sijasta voidaan myös tehdä pieniä huomaamattomia eleitä maastoon esimerkiksi tallaamalla polkuja ja valokuvaamalla prosessi ja lopputulos, kuten Richard Long teki vuonna 1967. Teoksen nimi on Kävelemällä tehty viiva. http://olahandford.files.wordpress.com/2009/06/long5.jpg