Skip to content

Oikein näkemisen ongelma

Kuvataidekasvatuksen kaksipäiväistä satavuotisjuhlagaalaa vietettiin Ateneum-salissa Helsingissä 21.–22.5.2015. Minulla oli siellä lyhyt puheenvuoro, joka liittyy Kuvis sata -kirjassa julkaistuun Lilli Törnuddin ja Antti Hassin taidekasvatusteksteihin kytkeytyvään kirjoitukseeni.

Kuvataidekasvatusta käsittelevissä teksteissä, joita sain pohdittavakseni, sekä Lilli Törnudd että Antti Hassi kirjoittivat ”oikein näkemisestä”.

IMG_3622

Miss Education tässä on näyttävä, kaunis, hyvä ja iloinen, hän edustaa Kasvatusta, joka – kuten kaikki tiedämme – on kaikkea hyvää, kaunista ja positiivista. Miss Educationin kauneus on varsin selvää ja yksiselitteistä. Toisin kuin taiteen.

Markus Kåhre totesi eilen, että taidetta ei ole se, mikä näyttää taiteelta. Taide on se, joka pureutuu asioihin ja josta ammennetaan merkityksiä. Taiteen tuottamat merkitykset antavat ravintoa mielikuvitukselle, itse asiassa ihan toisin kuin Miss Kasvatus, joka itsessään ei oikeastaan ole mitään ilman substanssia, ilman opetettavaa asiaa, meidän tapauksessamme ilman taidetta.

Taide on paitsi tapa ajatella tekemällä, myös taitoa asettaa asioita nähtäväksi – tai kuultavaksi.

Kajari

Tässä on yksityiskohta teoksesta, joka on parhaillaan Venetsian biennaalissa, IILAn eli Instituto Italo-Latino Americanon näyttelyssä Arsenalessa. Voces Indigenas -teoksen on toteuttanut joukko alkuperäiskielistä kiinnostuneita taiteilijoita. Kaiuttimesta voi kuunnella jollakin jo katoamassa olevalla tai melkein kuolleella eteläamerikkalaisen alkuperäisväestön kielellä kerrottua tarinaa.

Miss Education vaelsi samassa tilassa. Hän erottui, hänet näki, häntä saattoi katsella, toisin kuin suunnilleen tusinaa tällaista kaiutinta, joissa ei ole paljonkaan näkemistä. Ja vaikka kaiuttimia kuinka yrittää ”nähdä oikein”, taideteosta ei näe.

Minna Suoniemi johdatteli eilen keskustelua taiteen kieleen ja Markus Kåhre puhui taiteen monista kielistä. Törnudd ja Hassi kirjoittivat molemmat taiteesta omanlaisenaan kielenä. Taide on ajattelun tapa, tapa käsitellä asioita toisin kuin muilla kielillä.

Tänäänkin täällä on puhuttu monilukutaidosta – mikä on tärkeää tämänkin teoksen kannalta, sillä kaiuttimen alla olevissa teksteissä kerrotaan englanniksi ja italiaksi lyhyesti, mitä tarinat käsittelevät – mutta tärkeää on myös ’transliteracy’ eli taito tulkita ja käyttää erilaisia kommunikaatiomuotoja yhdessä, vuorovaikutuksessa; tekstien lukeminen, visuaalinen lukutaito, medialukutaito tai digilukutaito eivät ole erillisiä taitoja, vaan sulautuvat toisiinsa. Esimerkiksi pelkkä visuaalisuus ei riitä – ei riitä, että näyttää joltakin, vaan taiteellinen ajattelu on taitoa kertoa asioita eri kommunikaatiomuodoilla.

Voces Indigenas -installaation tilaan tullessa kuulee ensin polyfonisen sekoituksen monien puheesta, se muodostaa äänitapetin. Yksittäisistä kaiuttimista kuulemaansa ei ymmärrä, mutta juuri siksi kuuntelemisen kokemus on kiehtova, jos sille antaa aikaa. Teoksessa on kyse on myös taiteesta yhteiskunnallisena toimintana, aktivismina, mistä Mira Kallio-Tavin eilen puhui, sellaisen kohtaamisesta, mitä ei käsitä, mistä ei saa heti tolkkua.

Muistan oman kokemukseni yli 30 vuoden takaa, kun matkustin Kiinassa vastikään turisteille avatussa pikkukaupungissa. Siellä puistossa paikallinen mies puhutteli minua ja jonkin ajan kuluttua huomasin puhuvani hänelle suomea ja hän vastasi minulle kiinaksi ja vaikka kumpikaan ei ymmärtänyt mistä toinen puhui, jatkoimme keskustelua varsin pitkään ja kommunikaatio onnistui täydellisesti.

Jos kuvataidekasvattaja keskittyy vain tuttuun, omien taitojensa kehittämiseen, ”oikein näkemiseen”, vain visuaaliseen, eikä ota omakseen koko nykytaiteen skaalaa, sen kaikkia kieliä, hänestä tulee vain Miss Education, joka hymyillen vaeltaa monilla eri tavoilla kerrottujen tarinoiden maailmassa oman kauneutensa lumoissa.

En kuitenkaan usko, että niin tapahtuu. Kun olen seurannut Kuviksen opiskelijoita ja esimerkiksi tämän Kuvis 100 -juhlien ohjelman opiskelijaosuuksia, olen luottavainen Kuviksen tulevaisuuden suhteen. Meillä on opiskelijoita, jotka tekevät rohkeita performansseja, työskentelevät sujuvasti kansainvälisten maailmankuulujen taiteilijoiden kanssa, kuten IHME-projekteissa, pystyvät soveltamaan improvisaatiota pedagogiikkaan, tekevät runoja aivoaalloista, osaavat kasvattaa melkoelävää biotaidelaboratoriossa, haluavat tietää ja myös lukea posthumanismista, uusmaterialismista ja nykyfilosofien ajattelusta. He ovat monilukutaitoisia ja transliteräärejä.

Kuviksen tulevaisuus on näissä opiskelijoissa, jotka – Leena Valkeapäätä lainatakseni – seisovat rohkeasti ja pelkäämättä käsittämättömän äärellä – ja ottavat siitä selvää.

No comments yet

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: