Skip to content

Visuaalista räminää ja mustelmia

Fanitan Anssi Kasitonnin videoita, joten kävin katsomassa hänen kuratoimansa Mäntän kuvataideviikot. Tulin ulos Pekilosta ihan tyhjänä, mutta ikäistäni vanhempana. Näin omat rajani.

Osasin odottaa populaarikulttuuria. Sainkin överit visuaalista räminää. Tarkoitan tällä termillä itsestään selvyyksiä, suoraa huutoa, totuuksina esitettyjä mielipiteitä, kuvina sitä mitä nykyinen sananvapaussome on pullollaan tekstinä. Yhdyssanojen erikseen kirjoittamisen visuaalisia vastineita.

vekka_meat2b_nettiin

Ilkka Vekka: Meat 2

Voihan olla, että joku näkee esimerkiksi Ilkka Vekkan töissä häivähdyksen Robert Rauschenbergia ja minulle ne – kuten monen muun miestaiteilijan parkaisut – näyttäytyivät kyllä ajan kuvina: vyörynä tunnistettavia elementtejä, joiden suoraviivainen yksinkertaisuus lienee itsetarkoituksellista. Ja äkkiä huomasin olevani viisikymppisenä liian vanha katselemaan tätä metallimusiikkia, ja kaiken lisäksi väärää sukupuolta.

Tämä visuaalinen melskaaminen, kilpalaulanta nykykulttuurissa yhä yleistyvän epä-älyllisyyden kanssa, on onneksi vain osa näyttelyä. Harmi kuitenkin, että ehkä ripustuksesta johtuen, melkein kaikki näyttelyn teokset syövät toisiaan. Tämä kannibalismi – vai pitäisikö sanoa artibalismi – aiheutti sen että tulin kylläiseksi (tai kyllästyin) nopeasti.

Onneksi Pekilossa on myös muutama teos, joka ruokki ajatuksiakin. Esimerkiksi Mika Taanilan Ihminen ja tiede, jossa 16 mm filmi kelaa nopeutettuna suomenkielistä tekstitystä eräiden nobelistien televisiokeskustelusta. Ehdit poimia sanan sieltä, toisen täältä, mutta ymmärrys ei tee kokonaista kuvaa – kuten ei tieteessäkään, jossa tutkitaan ilmiöiden yksittäisiä osatekijöitä, eikä pyritäkään maailmanselityksiin. Miten teos sitten poikkeaa muun näyttelyn visuaalisesta vyörytyksestä, jos siitäkään ei muodostu kokonaiskuvaa maailmasta? Vastaus: Taanilan teos jättää halun tietää enemmän (siitä mitä teksteissä on), se kutkuttaa ja kiusaa hyvällä tavalla, huutamatta, vaatimattomammin, älykkäästi.

Unknown

Mika Taanila: Ihminen ja tiede

Löysin myös teoksia, jotka saivat minut tuntemaan. Huomasin, että Riikka Hyvösen mustelmateokset on nähtävä livenä, sillä niiden reliefimäisyys ja materiaali yllättää, jos on nähnyt niitä vain lehtikuvissa. Monilla kuvataiteilijoilla on nykyään pyrkimystä irti kuvan kaksiulotteisuudesta.

Hyvösen teoksia olisi halunnut koskettaa. Koskettamisen halu kohtaa (taiteen) koskettamiskiellon, joka kertautuu teosten aiheessa, onhan mustelmissa ja ruhjeissa kyse rajusta, usein luvattomasta, kosketuksesta. Väkivallasta, kivusta, mutta myös väreistä ja kuvioista. Hyvönen on estetisoinut naisten elämää Tirrosiksi. Tässä tapauksessa näyttelyn sisällöllisesti monitasoisimmat teokset tekevät niistä näyttelyn koskettavinta taidetta.

 

Mäntän kuvataideviikot -näyttely on avoinna 31.8.2016 saakka joka päivä klo 10–18.

No comments yet

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: