Hiusten halkoja

Alfie West asui äitinsä kanssa Lontoossa. Ammatikseen hän puleerasi huonekaluja. Vuonna 1929 hänet tittelöitiin imperiumin nopeimmaksi maantiepyöräilijäksi ja puoli vuosisataa myöhemmin Alfie pääsi Guinnessin ennätysten kirjaan, sillä hän pystyi halkaisemaan yhden hiuksen pitkittäissuunnassa kahdeksaantoista (18) säikeeseen. Säikeistä herra hiustenhalkoja teki pieniä tauluja: piirroksenkaltaisia esinekuvia, kukkia, hedelmiä, tähtiä ja sitruspuun lehtiä. Näiden taulujen taakse hän kirjoitti kömpelöin pölkkykirjaimin töidensä nimen.

Alfie ei ollut taiteilija. Mutta hän oli taitava partakoneenterän teroittaja ja hänellä oli varma käsi.

Myös taiteilijat ovat käyttäneet hiuksia materiaalina. Marja Kanervo on tehnyt peitteitä ja tyynyjä, Helena Hietanen abstrakteja teoksia erivärisistä hiuksista. Libanonilaissyntyinen Mona Hatoum on tehnyt hiuksista ja hiuslakasta pienen ruudukon paperille ja punonut omia hiuksiaan kaulakoruksi.

Alfie suhtautui hiuksiin vakavasti: hänet nähdessään naapurit siirtyivät kiireesti kadun toiselle puolelle ja heilauttivat vain pikaisen tervehdyksen, sillä he eivät jaksaneet kuunnella hiustenhalkojan pitkällistä selostusta kuinka monta hiusta ja kuinka moneen säikeeseen hän oli vastikään halkonut. Alfie halkoi hiuksia hiustenhalkomisesta.

Tuskinpa kenellekään tuli mieleen kutsua Alfie Westiä taiteilijaksi. Ei tiettävästi edes hänelle itselleen. Hänet tunnettiin ennätyksentekijänä. Onko siis hiustenhalkomista väittää, että poikamiehen taito ei vedä vertoja naistaiteilijoiden hiusteoksille?

Taiteilijoille hiuksilla on symboliarvoa materiaalina. Niiden käsittelytapa seuraa ideaa. Hiusteokset eivät kuitenkaan ole kaikki mitä taiteilija tekee, ei koko ura. Hiuksissa on aina mukana inhimillistä historiaa ja tarinoita. Voimamies Simson taisteli leijonia ja armeijoja vastaan; hän menetti voimansa vasta kun petollinen nainen leikkautti hänen hiuksensa. Naisille hiuksilla onkin erityinen merkitys, sillä naisten luonnetta, kykyjä ja moraalia on usein määritelty hiusten värin ja pituuden mukaan.

Mona Hatoumin teoksesta on kirjoitettu pitkä teksti, jossa pohditaan, mitä merkityksiä on sillä, että taiteilija on valinnut yhden modernin taiteen miehisimmistä, kliseisimmistä ja sisällyksettömimmistä aiheista: ristikon. Lähempi tarkastelu paljastaa, että teoksen materiaali onkin aihetta merkityksellisempi. Kahden eri henkilön hiukset on solmittu yhteen ja pujotettu toistensa lomaan. Rakastavaisten? Sisarusten? Eriväristen? Vihollisten?

Itse kukin voi kuvitella uusia tarinoita taiteilijoiden hiusteosten innoittamina. Siitähän taiteessa on kyse: tarinoiksi etsiytyvistä mielikuvista. Alfien tauluissa ihailemme vain hiustenhalkomistaitoa, koska emme itse pysty samaan. Pelkkä taito ei siis tee taidetta, vaikka olisi huippuunsa hiottu.