Skip to content

Taidetta kaikkialla

Britanniassa on lopuillaan laajin koskaan järjestetty taidenäyttely: Taidetta kaikkialla (Art Everywhere). Kahden kesäviikon ajan 57 yleisön valitsemaa teosta esittäytyi mainostauluilla eri puolilla valtakuntaa.

http://arteverywhere.org.uk/artworks/

Teosjoukko on kirjava klassikoista nykytaiteeseen. Koska teosjäljennökset on sijoitettu eri puolille kaupunkeja, kaikkiaan 22 000 mainostauluun, ne eivät käy taidepuhetta keskenään, vaan vuoropuhelua ympäristön kanssa. Taide haastaa kaupunkiympäristön visuaalisen hälyn – vaihtelevalla menestyksellä.

Ainakin Lontoossa kohtaamani taidejulisteet olivat kesytettyä taidetta, joka vetäytyy tavanomaisten mainosten lomaan kuin hämmentyneet turistit ensimmäistä kertaa vieraassa kaupungissa. Barbara Hepworthin Pelagos piiloutui hädissään Parsons Greenin metroaseman penkin taakse, John Constablen Salisburyn katedraali tunsi olonsa onnettomaksi Sloane Squaren asemalla punaisen hiekkalaatikon vieressä. Vain Lucian Freudin omakuvan mietteliään ylimielinen tuijotus ylitti ärsytyskynnyksen.

Hepworth

Barbara Hepworth: Pelagos, 1946

Järjestäjien tavoitteena on ollut saada uusia kävijöitä taidenäyttelyihin. Mutta tekeekö pelkkä altistaminen taidejulisteille kenestäkään taiteenrakastajaa? Tunnistamisen riemu jäänee niille, jotka taidetta muutenkin katsovat. Jos on tottunut ohittamaan mainosjulisteiden kuvamelun, taide ei puhuttele tarpeeksi isolla äänellä. Itse asiassa yksi teos monistettuna useaan kertaan olisi tuonut paremman hengähdystauon visuaaliseen ähkyyn.

Taidetta kaikkialla -projekti on hyväntahtoinen, mutta samalla laimea ja sopuisa taidekasvatusyritys. Korkeakulttuurinen taide julistekuvajäljennöksinä ei mullista kenenkään maailmaa. Kuvajäljennökset ovat varsin tavanomainen tapa esittää kuvataidetta. Veistosten ja installaatioiden kohdalla se ei toimi. Maalausten koko  ei näy, eikä yksikään siveltimen veto erotu; on vain kuva ja mitä se esittää. Mutta maalaus ei ole vain kuva, vaan kokonaisuus, eivätkä installaation ulottuvuudet tartu paperiin; Cornelia Parkerin Kylmä pimeä aine muuttuu siroiseksi koristepinnaksi.

Taiteelle ei riitä että se näkyy siellä missä sitä ei tavallisesti ole. Kuinka moni pysähtyy katsomaan? Parhaiten toimivat teoskuvat, jotka ovat suurimmilla mainostauluilla ja joilla on paljon tilaa ympärillään. Mutta silloin ne ovat myös etäällä.

Liikenne kiitää ohi. Metrojuna pysähtyy ja lähtee taas. Suuri jakeluauto peittää näkymän oman auton ikkunasta. Bussi koukkaa pysäkille ja lähtee. Mainostauluun rullaa uusi kuva kuuden sekunnin välein; tuskin ehtii edes tajuta että on nähnyt David Hockneyn Suuren loiskahduksen McDonaldsin hampurilaisten, Persilin saippuan ja Sky TV -mainoksen välissä.

Tämä mammuttinäyttelyhanke on kuitenkin linjassa Britannian nykyisen vanhoillispoliittisen ilmapiirin kanssa. Täällä halutaan pönkittää kansallistunnetta ja juhlia historiaa. Siitä osoituksena on esimerkiksi koulujen uusi opetussuunnitelma, joka käsittää taidekasvatuksenkin kansallisten mestariteosten historiallisena luettelona.

Suomalaisittain Taidetta kaikkialla tuo mieleen Elissa Erikssonin Helsingissä vuonna 2011 toteuttaman Haluan nähdä muutakin -projektin, missä hän vuokrasi pysäkeiden mainostilaa julisteilleen. Mutta Eriksson ei vastannut visuaaliseen hälyyn kuvilla, vaan mielikuvi(tukse)lla. Julisteita hallitsivat tekstit siitä, mitä ihmiset haluaisivat mainosten sijasta nähdä.

Britannian taideprojekti on ehkä vain yksi uusi asia, johon ihmiset voivat suhtautua välinpitämättömästi. Kriitikko Fisun Güneria mukaillen: Kun taidetta on kaikkialla, se muuttuu tapetiksi.

No comments yet

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: