Mitä yhteistä on kameleopardilla ja puulaatikoilla taidemuseossa?

Muinaiset egyptiläiset ja sumerilaiset tekstit kuvaavat kameleopardin kamelinkokoiseksi eläimeksi, jolla on leopardin pilkut ja kaksi sarvea päässä. Eläimen ajateltiin syntyneen uroskamelin ja naarasleopardin luonnottomasta pariutumisesta. Kameleopardi kuvattiin keskiaikaisessa heraldiikassa ja myöhemmin tutkijat ovat päätelleet, että kyse on ollut kirahvista.

Lontoolaisessa museossa on mursu, jonka kanadalainen metsästäjä ja eläintieteilijä J. H. Hubbard ampui ja täytätti 1800-luvun lopulla. Koska vain harvat olivat nähneet mursua ainakaan lähietäisyydeltä, eläintentäyttäjän oli vaikea päätellä, miltä mursun piti näyttää. Niinpä lopputuloksena on ylitäytetty pinkeä otus, jolle tyypilliset nahkapoimut ovat hävinneet. Museon mursu muistuttaa kömpelöä lelueläintä.

Englantilainen ornitologi George Edwards julkaisi vuonna 1743 teoksen ”A Natural History of Uncommon Birds”, jossa oli hänen väritettyjä piirroksiaan myös muista ”harvinaisista eläimistä, joita ei ollut aiemmin kuvattu”. Yksi näitä harvinaisuuksia oli poro.

Valokuvien puuttuessa jouduttiin joskus luottamaan silminnäkijöiden sanallisiin kuvailuihin, joiden pohjalta muodostettiin mielikuva. Sanat eivät kuitenkaan aina taivu täsmällisesti kuvailemaan nähtyä, ja vaikka kuvailu olisi suhteellisen täsmällistäkin, se voi kertoa kohteestaan jotakin, mikä ei pidä paikkaansa – kuten kameleopardin alkuperä.

Kun joku asia kohdataan ensimmäistä kertaa, useimmat pyrkivät vertaamaan sitä johonkin jo tuttuun. Niinpä on ymmärrettävää, että kun Marcel Duchampin Alaston laskeutuu portaita no. 2 oli ensimmäistä kertaa esillä Yhdysvalloissa 1910-luvulla, eräs taidekriitikko kuvaili teosta kertomalla, että maalauksen naishahmo on kuin laudoilla verhoiltu.

Marcel Duchamp: Nude Descending a Staircase no 2 (1912)

Sekä kameleopardi että Duchampin Alaston tulivat mieleeni, kun kävin Espoon Modernin taiteen museo EMMAssa ”katsomassa” Aalto-yliopiston CuMMA-ohjelman maisteriopiskelijoiden kuratoiman näyttelyn JAA/EI/POISSA – Kokoelma todellisuuksia.

Näyttelyssä on esillä vain puisia pakkauslaatikoita, kartta ja kuulokkeita. Teokset ovat eri puolilla Espoota enemmän tai vähemmän julkisissa tiloissa: päiväkodeissa, edustustiloissa, toimistoissa, kouluissa, hoitolaitoksissa.

Vieras voi kuunnella, kun teoksia kuvailevat ne, joille ne ovat tulleet tutuiksi joka päivä työpaikalla. Yhden ihmisen kokemuksia ja mielikuvia. Monissa kuulokuvissa korostuu teoksen ja paikan suhde, joka ilman valokuvaa puheena olevasta teoksesta voi kuulostaa kuin kamelin ja leopardin risteytykseltä.

Kuten kameleopardin, mursun tai poron tapauksessa, näyttelyvierasta ei lopulta kiinnostakaan, millainen teos oikeasti on, vaan ihminen, joka siitä kertoo. Jokaisella on eri tapa sanallistaa kokemuksensa. Yksi kertoo faktaa materiaaleista, ja kuulija paisuttaa mielikuvaa teoksesta kuin täyttäjä mursua. Toinen puhuu innostuneesti väreistä, silmistä, hymystä ja lapsista niin, että teoksesta ei saa käsitystä, mutta puheesta tulee sama tunne kuin Edwardsin poroa katsoessa.

Sen sijaan, että teosten todellinen luonne jäisi pakkauslaatikon lautojen – eli sanallisten kuvailujen – alle kuten Duchampin Alastoman tapauksessa, EMMAn näyttely kertoo meille jotakin hyvin olennaista taiteesta: taide on jaettu kokemus. Taidetta ei ole ilman yleisöä; jokainen kokemus on omanlaisensa ja taiteesta tekee elävää ja kiinnostavaa juuri erilaisten kokemusten jakaminen.

JAA/EI/POISSA – Kokoelma todellisuuksia -näyttely on avoinna EMMAssa 2.3.2014 asti.