Skip to content

Iloista, värikästä, kaunista, kiiltävää – kuollutta?

Taide on ymmärretty väärin, kirjoitti filosofi Boris Groys viime vuonna julkaistussa artikkelissa. Hän perustelee väitettään sillä, että ”estetisoinnin” käsitettä käytetään sekavasti. Käsitteen sekava käyttö perustuu Groysin mukaan käytäntöön jakaa nykytaide kahteen osa-alueeseen: taiteeseen (perinteisessä mielessä) ja designiin. Estetisointi tarkoittaa eri asiaa taiteessa kuin designissa.

Tämä pyöri mielessäni, kun kävin EMMAssa katsomassa Pop Art Design -näyttelyn, jossa esitellään taide ja design rinnakkaisina ilmiöinä, kahtena taidealueena, kuten näyttelyjulkaisussa todetaan.

Groysin mielestä designissa teknisten välineiden, hyödykkeiden ja tapahtumien estetisointi tekee niistä vetovoimaisempia ja houkuttelevampia käyttäjälle. EMMAn näyttelystä ilmenee, että sama estetiikka vallitsi 1960-luvulla ensisilmäyksellä myös taiteessa, joka näyttäytyy värikkäänä, iloisena ja huolettomana.

Estetisointi pyrkii lisäämään käyttöä tekemällä tuotteista hyväksyttävämpiä. Pop-kulttuurin tärkein tuote oli monen mielestä demokratisoitu estetiikka: usko parempaan tulevaisuuteen kuluttamalla ohimenevää nykyisyyttä, josta yritettiin tehdä niin populaaria ja houkuttelevaa kuin mahdollista. Suosikkini näyttelyssä onkin Risto Jarvan lyhytelokuva Tietokoneet palvelevat (1968), josta pulppuaa intomielinen usko somien naisten ja nuorten insinöörien koristamaan nopeuteen, tehokkuuteen ja edistykseen reikäkorttien äärellä.

Groysin mielestä kuitenkin vaikuttava taiteellinen estetisointi – taiteellinen ajattelu – tekee asioista pikemminkin käyttökelvottomia ja tehottomia. Taiteessa nykyajan estetisointi on asioiden absurdin, toimimattoman ja käyttökelvottoman luonteen löytämistä, asioiden tehottomuuden ja aikansaeläneisyyden korostamista. Groysin mukaan nykyisyyden estetisointi taiteessa tarkoittaa sen tappamista; nykyisyydestä tulee hetkessä kuollutta, menneisyyttä.

Mietin tätä seisoessani Allen Jonesin Tuolin (1969) edessä ja nähdessäni pyllistävän naisen seksisaapikkaiden välistä oman peilikuvani. Nyt kun pop-estetiikan kulta-ajasta on kulunut puoli vuosisataa, tuntuu että näyttelyn ”hengettömimmät” esineet ovat taideteokset, jotka leikittelivät aikansa ylenpalttisella nokkeluudella, glamourilla, seksikkyydellä ja helppohintaisuudella – kaikki pop-taiteen ominaisuuksia Richard Hamiltonin vuonna 1957 esittämän määritelmän mukaan.

Taiteellinen estetisointi on siis Groysin mielestä vastakkaista estetisoinnille designin keinoin. Designin tavoite on esteettisesti parantaa olemassaolevia oloja, muuttaa todellisuutta. Taide puolestaan hyväksyy vallitsevan tilan sellaisenaan, toimimattomana, jo valmiiksi epäonnistuneena. Nykytaide ei halua parantaa asioita, vaan jopa huonontaa niitä, tehdä toimivasta toimimatonta ja pettää odotukset paljastaakseen kuoleman näkymättömän läsnäolon siellä missä näemme vain elämää.

IA1994.7

Kuoleman näkymätön läsnäolo paljastuu EMMAssa esimerkiksi Willard Maasin kuvaamassa filmissä Silver Flotations, joka on dokumentti Andy Warholin Leo Castellin taidegalleriassa vuonna 1966 pitämästä näyttelystä. Nyt tulevaisuudesta päin katsottuna aika ja toisto ovat jähmettäneet Warholin, Wesselmannin ja Risto Vilhusenkin. Sen sijaan design tuntuu elävän yhä tulevaisuudessa, mistä esimerkeiksi käyvät monet näyttelyn lamput, sohvat ja tuolit.

Vaikka nykyisin monet haluavat niputtaa sekä taiteen että designin yhdenmukaisen estetiikan ja luovuusajattelun alle, haluaisin nähdä niiden tehtävät kuitenkin erilaisina. Siinä missä design on suhteellisen systemaattista ongelmanratkaisua, taiteen tehtävä on tehdä ongelmat näkyväksi, jopa tuottaa niitä, tappaa kaikki nykyisyyteen liittyvä itsetyytyväisyys. Professori Juha Varto on kirjoittanut taiteellisen ajattelun tuotteista ihmisen kurittomuuden luomuksina, jotka eivät tarjoa ratkaisuja, selityksiä tai kehittämisehdotuksia, vaan vain esittävät konflikteja ja ristiriitaisuuksia, jotta tulisimme niistä tietoisiksi.

EMMAn näyttelyssä Varton ajatuksen kuvittaa Jarvan lyhytelokuvan yhteydessä esitettävä Stanley Kubrickin 2001 Avaruusseikkailu -elokuvan traileri, joka on tehty samana vuonna kuin Jarvan filmi. Elokuvassa kaikkitietävä tekoäly HAL sekoaa kohdatessaan moraalisen konfliktin, kun sen saamat ohjeet olivat keskenään ristiriitaisia. HAL oli myös jo tulevaisuutta eli meidän nykyisyyttämme paljolti tietokoneiden palvelijoina.

Groys toteaa, että perinteisesti ajattelemme taiteen olevan pyrkimystä kohti täydellisyyttä. Taiteilijoilta odotetaan luovuutta. Ja luovuus tarkoittaa, että tuo maailmaan jotakin uutta ja entistä parempaa, paremmin toimivaa, paremmannäköistä ja houkuttelevampaa. Järkeviä vaatimuksia, kirjoittaa Groys, mutta nykyisin ne liittyvät designiin, ei taiteeseen.

Pop Art Design, EMMA – Espoon modernin taiteen museo 18.2.–10.5.2015.
Groys, Boris 2014, On Art Activism. http://www.e-flux.com/journal/on-art-activism/
Varto, Juha 2008, Taiteellisesta ajattelemisesta. Synnyt/Origins 3/2008. https://wiki.aalto.fi/display/Synnyt/3-2008

No comments yet

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: